OMA PIHA - UHKA VAI MAHDOLLISUUS?

20.03.2022

Piha ja puutarha herättää aina tunteita sekä keskustelua. Toiselle pihan pitäisi olla paikka, joka vain on ja näyttää siistiltä, toinen haluaa touhuta ja puuhailla puutarhassaan ja jollekin se voi olla vaikka tila, missä toteuttaa eri aktiviteetteja. Tai kaikkien näiden yhdistelmä. 

Pihan eri toiminnot ja suunnittelu lähtee aina liikkeelle tarpeesta sekä pihan tuomista haasteista tai rajoitteista. Mikään ei tietenkään ole mahdotonta toteuttaa, jos resurssit ovat rajattomat. Onhan sitä joku rakennuttanut takapihalleen motocrossradan tai golfkentän. Nämä ovat kuitenkin poikkeuksellisia, joten keskitytään enemmän sellaisiin normaaleihin pihoihin. 

Pihan toimintoja miettiessä tulisi aivan ensimmäisenä miettiä ja punnita oma tahtotila. Mitä pihaltaan haluaa? Tämän jälkeen miettiä, onko noiden toimintojen sijoittaminen omalle pihalle mahdollista. Rakennusjärjestykset sekä kaupunkien erilaiset säännöt määrittelevät sekä rajoittavat osaltaan noita mahdollisuuksia. Niin valitettavaa kuin se onkin, niin 500 m2 tontille ei välttämättä saa mahtumaan pihavajaa, uima-allasta, kasvimaata sekä lapsien leikkitilaa. Välillä on tingittävä jostain ja siitä palataankin tuohon alkuun, eli mikä on se tärkein toiminto tai asia. 

Heti näiden jälkeen tulee harmillisesti budjetti. Parasta pihatöissä ja puutarhan rakentamisessa on kuitenkin se, ettei kaikkea tarvitse tehdä kerralla. Hyvän suunnitelman voi jakaa useammalle vuodelle ja lähteä liikkeelle niistä pahimmista kipukohdista.

Puutarhurin oma piha?


Pihan tulee olla omannäköinen ja itselle sopiva. Oli se millainen tahansa. Suunnittelin juuri oman talomme pihaa ja sinne halusimme paikan, jossa voi harjoitella golfia. Unohtamatta kuitenkaan kauniita istutuksia ja muita toimintoja, joista pidämme. 

Suunnittelun ajatuksenjuoksu kulki jotenkin näin:

  1. Haluamme golfgriinin, johon voimme turvallisesti harjoitella lyöntejä.
  2. Sijainti pitää olla pois rakennuksista ja myös niin, ettei kimpoamalla tai huonolla lyönnilläkään riko mitään.
  3. Paikan pitäisi olla siis syrjemmässä, mutta kuitenkin tasainen ja saavutettavissa ruohonleikkurilla. Tämäkään ei ole rinnetontilla itsestäänselvyys.
  4. Epätasainen paikka löytyi, mutta miten tasoitetaan, kun logistisesti paikka on hankala.
  5. Ratkaisu löytyi istutuksista, joista olisi joka tapauksessa kaivettava maa-aineksia pois uuden mullan tieltä. Käytetäänpä sitä maa-ainesta tasaukseen!
  6. Logistiikka helpottuu ja säästämme pitkän pennin, kun ei tarvitse kaivuujätteitä kuljettaa pois. Lopputuloksena vielä se tasainen griini.
  7. Asetimme tavoitteen ja päämäärän, sovitimme sen pihan mahdollisuudet ja rajoitukset huomioiden, sitten mietittiin toteutus sekä huolto/hoito.

Onneksi pihan koko ja muoto antaa tähän mahdollisuuden. Yhdistelemällä nurmialueita ja erilaisia istutuksia tämäkin haaste saatiin ratkaistua. Pihaa suunnittelemalla haasteita saadaan kartoitettua ja kun suunnitelmat ovat valmiit, ne voidaan toteuttaa tärkeysjärjestyksessä. Meidän griini ei ole tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla, mutta se on hyvä huomioida, kun tehdään niitä tärkeämpiä asioita ensin, ettei vahingossa aiheuta uusia ongelmia.

Omalla prioriteettilistalla tärkeimpiä asioita ovat, että talo pystyy kuivana eli hulevesien suunnittelu ja lumenläjitys sekä pihatien toimivuus. Ei sillä griinillä tai kukilla ole merkitystä, jos päivittäisessä arjessa kiroamme pihatien heikkoa kuntoa. ;) 

Aloita siis oman pihan parantaminen ottamalla yhteyttä ammattilaiseen ja saamme varmasti hyödynnettyä pihasi potentiaalin ja rakennettua siitä juuri sinulle sopivan kokonaisuuden!